keskiviikkona, marraskuuta 08, 2006

Turun sanomissa tänään

Kulutuskapulasta tehty juttu Turun Sanomissa tuli tänään.

Jutun sisältö keskittyi perustietoihin eli miten palvelu toimii. Yhdistyksen toiminnasta oli muutama sananen. Viitattiin lähinnä syyskokoukseen sekä jäsenmäärän kasvuun: kuudesta jäsenestä pariinkymmeneen. Prosentuaalinen kasvu on huima, mutta absoluuttinen kasvu on ollut aika vähäistä, huolimatta siitä, että projekti näyttää herättävän mielenkiintoa aina siellä, missä sitä esitellään.

Tämän vuoden puolella pitäisi järjestää ainakin yksi koulutustilaisuus, jotta saataisiin kiinnostuneet myös tekemään perustyötä eli tietojen keräämistä.

Tämän päivän Kirkko&kaupunki-lehdessä (Helsinki) on myös juttu nimeltä "Boikotoi pahuutta". Artikkelissa tuodaan esille toimivia kampanjoita ja ei niin toimivia kampanjoita. Valiojäätelön viestintäjohtaja Pia Kontunen ei kannattanut boikotteja. "Pitäisi olla perusteelliset tiedot ennen kuin ryhtyisin aiheuttamaan vaaraa ihmisten työpaikoilla", Kontunen sanoo K&K-lehdessä.

Kuluttajaliiton pääsihteeri Sinikka Turunen on myös skeptinen. "Lapsityövoimaan liittyvät boikotit voivat johtaa lapset entistä huonompiin olosuhteisiin." "Monet kehitysmaat ovat lisäksi riippuvaisia yhdestä vientituotteesta tai matkailusta, jolloin boikotti heikentää niiden taloutta ennestään."

Heikki Korpela Maan Ystävistä on ihmeissään. "Tarkoittaako tämä, että meillä on eettinen velvollisuus osallistua lapsityövoiman käyttöön? Lasten paikka on koulussa ja leikkimässä. Lapsityövoimaa ei tule käyttää siksikään, että se on kansainvälisen oikeuden mukaan laitonta."

Boikottikampanjoiden puolustajat ja vastustajat ovat kuitenkin yhtä mieltä yhdestä asiasta. Seurauksia on hyvä pohtia.

Kulutuskapulan käyttöön artikkelista löytyy muutama hyvä lähde:
www.eettinenkuluttaja.net/boikotti.html
www.rauhanpuolustajat.fi/kulutaharkiten/maailmantalous.html
www.animalia.fi
www.boycottbush.net

Tunnisteet: , , , , , , , , ,