torstaina, tammikuuta 24, 2008

Kehitystyöstä

Ei ole kyllä maailman helpoin projekti, vaikka ajoittain vaikuttaakin lupaavalta. Ongelmia tuottaa aina suunta. Kun henkilöresursseja on vähän, niin suunnan pitäisi olla sama kaikille, tai sitten jonkun pitäisi yrittää pitää kaikkien suunnan langat käsissään. Molemmat strategiat ovat hankalia.

Tänä vuonna Kulutuskapulan järjestelmää pistetään uusiksi alkaen ensi kuusta. Ennen kuin järjestelmän koodia aletaan venyttää ja muuttamaan, niin pitäisi miettiä uudestaan, mikä vanhassa järjestelmässä oli hyvää ja heittää sitten kaikki ylimääräinen pois. Järjestelmän pitäisi taipua kaikkien tarpeisiin ja olla mahdollisimman yksinkertainen samaan aikaan. Järjestelmän pitäisi kyetä rankkaamaan ja vertailemaan tuotteita uskottavasti. Tietokannan pitäisi sisältää sekä kaikki tärkeä ja olennainen (mitä se on?) tieto sekä kyetä tarjoamaan arvotietoa (ja minkäköhänlaista ja millä perusteilla?).

Tämmöinen tulee tästä vuodesta. Sivussa sitten ehkä pyritään luomaan yhteyksiä muuhun kansalaisjärjestökenttään.

Vuosikokouksesta:
Minut valittiin puheenjohtajaksi ja uudeksi varapuheenjohtajaksi valittiin Wesa Aapro. Muita hallituksen jäseniä ovat Karl Tuhkanen, Juha Beurling, Tevje Olin ja Vili Aapro.

Tunnisteet: , , , , ,

torstaina, marraskuuta 23, 2006

Kulutuskapula voittanut Pääministerin parhaat käytännöt -palkinnon

23.11.2006
Julkaisuvapaa heti

Kulutuskapula ry voitti tietoyhteiskunnan parhaat käytännöt -palkinnon IST 2006 -tapahtuman päätöstilaisuudessa Helsingissä. Palkinnon kävi luovuttamassa Suomen pääministeri Matti Vanhanen. Kulutuskapulan puolesta palkinnon haki Kulutuskapulasovelluksen kehittänyt taiteiden maisteri Wesa Aapro. Palkinnon suuruus on 10000 euroa.

Kulutuskapula on matkapuhelinsovellus, joka tarjoaa kulutustavaroista eettistä tietoa viivakoodien perusteella.

"Hienoa, että raati uskalsi palkita Kulutuskapulan sen potentiaalin takia", sanoo Aapro. "Palkinnon ajoitus on erinomainen, sillä uusi eettisen kuluttamisen aalto on selvästi havaittavissa."

"Nykyään Kuluttaminen on elämyksiä ja eettinen kuluttaminen on elämyksiä parhaimmillaan", sanoo Jaakko Vasankari, Kulutuskapula ry:n puheenjohtaja. "Toivottavasti palkinnon tuoma julkisuus lisää kuluttajien, järjestöjen ja yritysten kiinnostusta Kulutuskapulaan."

Kulutuskapula ry tarjoaa kansalaisjärjestöille ja kulutusaktivisteille väylän saada äänensä kuuluviin. Kuluttajille Kulutuskapula on päätösten tukena. Tällä hetkellä päivittäistavarakaupasta liikkuva tieto on saatavilla ainoastaan tuottajilta. Kulutuskapula tasaa markkinoilla olevan tiedon määrän myyjän ja ostajan kesken.

Aapro ja Vasankari ovat molemmat sitä mieltä, että palkinto meni oikeaan osoitteeseen: "Ostokuiteissa on enemmän voimaa kuin äänestyslipuissa. Päivittäiskaupassa tehtävillä päätöksillä muutetaan maailmaa päivittäin".

"Jokaisella viivakoodilla on tarina kerrottavana", sanoo Vasankari, "ja kulutuskapula on media, jolla se kerrotaan."

lisätietoja:

http://www.kulutuskapula.org/

Jaakko Vasankari
puheenjohtaja
Kulutuskapula ry
050-4362199
jage.vasankari@gmail.com

Wesa Aapro
Perustaja
Kulutuskapula ry
050-5933854
wesa.aapro@gmail.com

Tunnisteet: , , , , ,